Sunday, November 06, 2005

Sotarikollinen Ryssä = Sovjet = Russian Federation on ainoa sotarikollinen ja sotasyyllinen, minkä perusteella voitaneen velkoa totaalisesti



Miehittäjän ryssäpaviaanikoira Vladimir Putin ja ryssäläiset paviaanikoiransa kokoontuvat odottamaan EU:n ja Naton toimia mokomia sotarikollisia kohtaan:


Miehittäjä-Ryssän edustajat presidentti Vladimir Putin keulanaan kävivät loisimassa suomalaisilla verovaroilla aluemiehitystemme lisäksi viimeksi 2.8.2005 Suomen Turussa

Vaatikaamme sotasyyllisyysoikeudenkäyntien mitätöintiä ja aluepalautuksia samassa yhteydessä Hakkapeliittain päivänä 6.11.2005


Kaleva-lehti, muut tiedotusvälineet, valtiojohtomme ja Supo jatkavat KGB-linjalleen uskollisena miehittäjä-Ryssän stalinistista paskansyöntiä, kun eivät oikaise kestämättömiä stalinistisia valheita sotasyyllisyyksistämme ja vaadi miehittäjä-Ryssää tilille sotarikoksistaan ja aluemiehityksistämme

Vaadimme eduskunnalta välikysymystä hallitukseen kohdistuen: Miksi sotasyyllisyysoikeudenkäyntien tuloksia ei ole mitätöity?

Ainoa sotasyyllinen viime sotiimme on miehittäjä-Ryssä. Eduskunta valmistelkoon nootin miehittäjä-Ryssälle aluemiehityksistämme

Suur-Suomi r.y. pj. Seppo Lehto vaatii hallituksen, presidentin ja eduskunnan vaativan virallista selvitystä miehittäjä-Ryssän Juri Derjabinin KGB-valheista

Odotamme ilmavoimiemme ja maanpuolustuksemme operatiivisen ja strategisen johdon eli esikuntien protestoivan ankarasti miehittäjä-Ryssän Juri Derjabinin valheisiin sotasyyllisyyksistä

Suur-Suomi r.y:n pj. Seppo Lehto vaatii ja kysyy:

Presidentti-instituutin ja maamme virallisten edustuksellisten organisaatioiden kuuluu oikaista miehittäjä-Ryssän entisille ja nykyisille edustajille aina kun nämä valehtelevat.

Miksi näin ei ole tapahtunut? Sitooko Stasi-listalla ( = KGB ) olevien kokoomus-, sdp-, vasemmistoliittolais-, keskustalaispoliitikkojen ymv:ien virkamiestemme nimien kiristyssuhde suut suppuun vielä pitkälle tulevaisuuteenkin suhteessa miehittäjäämme Venäjän Federaatioon eli kansanomaisesti miehittäjä-Ryssäämme?


Miksi presidentti Tarja Halonen ja presidenttiehdokkaat Sauli Niinistö, Matti Vanhanen, Timo Soini eivät ole oikaisseet julkisesti Juri Derjabinin kuppasia KGB-valheita?

Miehittäjä-Ryssän kuppanen parasiitti- ja syöpäsolu Juri Derjabin saa esittää valheitaan ilman oikaisuja HS:ssa ja julkisuudessa - Miksi virallinen Suomi ja presidentti Tarja Halonen ja / tai valtioneuvosto anna huutia eli palautetta Juri Derjabinin patologisille valheille ja stalinistisille historian tulkinnoille eli virallista torjuntaamme näille edelleen esitetyille perättömille miehittäjäraiskaajamme ja miehittäjämurhaajamme Ryssän tulkinnoille?


Miehittäjä-Ryssän ex-suurlähettiläs parasiitti ja sovjet-rikollinen Juri Derjabin saa vapaasti levittää stalinistisia Ryssän sotarikoksia peitteleviä valheitaan. Mistä virkamiehillemme maksetaan palkkaa, kun eivät julkisesti torju tuon tunnetun Ryssän sotarikoksia peittelevän KGB-parasiitin valheita?

Onneksi Prokarelia on ottanut asiaan kantaa, kiitos teille!

Ystävällisesti tamperelainen Seppo Lehto Isänmaan Asialla r.y. Tampere

05.11.2005
ProKarelia http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=730&author=10

SOTASYYLLISYYS LOPULTA PURETTAVA

Juri Komissarov eli Juri Derjabin ottaa Kalevassa esiin ns. sotasyyllisyysasian. Hänen mielestään Suomen oli välirauhansopimuksen perusteella rangaistava sodasta vastuussa olevia. Hän ei siten yhdy dosentti Hannu Rautkallion ja MEP, tohtori Lasse Lehtisen väitteisiin ns. sotasyyllisyysoikeudenkäynnin kotimaisuudesta.

Olennainen kysymys ns. sotasyyllisyysasiassa on se, kuka tai ketkä olivat sotaan syyllisiä ja tuomittiinko oikeat syylliset Suomen perustuslain mukaisessa järjestyksessä. Suomen kansa oli valinnut johtajansa perustuslain mukaisesti. Samoin sotaan liittyvät päätökset tehtiin perustuslain mukaisesti.

Kysymyksenasettelu siten kuuluu, oliko Suomen kansa syyllinen sotaan vai joku muu taho. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen marraskuussa 1939 valloitusperustein. Sen vuoksi Kansainliitto erotti sen jäsenyydestään. Sodan aloittamisen teki mahdolliseksi Neuvostoliiton ja Saksan välinen Molotov-Ribbentrop –sopimus lisäpöytäkirjoineen. Toinen todennäköinen sodan mahdollistaja oli Stalin-Churchill –sopimus 15.10.1939.

Suomi ei ollut sodan aloittaja, ei edes sen provosoija. Stalinin johtama NL oli yksin syyllinen sodan aloittamiseen ja myöskin jatkosodan syntymiseen. Sotasyyllisinä tulee siten tuomita Stalin ja hänen lähimmät apurinsa.

Keskeisin kysymys ei ole se, olivatko ns. sotasyyllisyystuomiot kotikutoista tai neuvostopainostusta. Niiden lähtökohtana joka tapauksessa oli sama lähde: Stalin ja hänen valtakuntansa. NL:lle ja länsiliittoutuneille voidaan sälyttää täysi vastuu sotaan syyllisten tuomitsemisen vaatimuksesta Pariisin rauhansopimuksessa vastoin totuutta ja tiedossa olevia faktoja.

Mikä oli Neuvostoliiton ja länsiliittoutuneiden motivaatio siihen, että Suomen johtajat tulisi tuomita sotaan syyllisinä? NL:n motivaationa oli oman sotasyyllisyyden ja hyökkäyssodan vastuun häivyttäminen ja käsittämättömän suurten sotakorvausten vaatimismahdollisuus. Lännen intressissä oli mm. NL:lle annetun valtavan lend-lease –avun tekeminen jollakin tavoin oikeutetuksi.

Jopa Derjabin on valmis antamaan anteeksi ns. sotasyyllisille. Ei syyttömille tarvitse antaa anteeksi. Mutta heidän väärät tuomionsa tulee purkaa. Sotasyyllisyyslaki tehtiin perustuslain vastaisessa järjestyksessä, ei se siten ole voinut edes olla Suomen perustuslain mukainen.

Derjabin antaa viitteen siitä, miten purkuasiassa asiassa tulee edetä viittaamalla mm. Pariisin rauhansopimukseen. Suomi on jo aiemmin Koiviston aikana yksipuolisesti tulkinnut Pariisin rauhansopimuksen eräitä artikloita. Suomen on tulkittava rauhansopimuksen sotaan syyllisyyspykälää uudelleen ja todettava, ettei Suomi ollut sotiin syyllinen, joten ei Suomen johtajia voida tuomita sotaan syyllisinä. Eiväthän he olleet mitään sotarikollisia.

Miksi Suomen presidenttiehdokkaat ovat toimettomia ns. sotasyyllisyysasiassa? Miten Suomen intressiä palvelee se, että Suomea yhä maailmassa pidetään sotaan syyllisenä? Syylisyys-kysymys on suurin este myös Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palauttamiselle.

On oikeusvaltiolle häpeällistä, että sen pelastaneita sodanaikaisia johtajia pidetään sotiin syyllisinä, eikä kotimaiset johtajat tee mitään asian korjaamiseksi. Pitäisikö tässäkin asiassa idästä tulla vahva aloite, suorastaan ukaasi asian toteuttamiseksi, ennen kuin siihen rohjettaisiin kajota.

^ Takaisin ylös Lisää artikkeleita kirjoittajalta Artikkeli-arkisto
......................................................................


Miehittäjä-Ryssän eli Venäjän Federaationa mainostetun ex-suurlähettiläs KGB-rotta ja disinformaatikko Juri Derjabin suomettuneen lehdistömme lemmikkirotta.
Eikö ilmiasunsa korreloi taustojensa kera näillä parasiittisilla paskahampaisilla KGB- ja parasiittirotillamme tai verenhimoisilla

vampyyreillamme?

...................................................................

Ohessa Kalevan 5.11.2005 alkuperäinen Juri Derjabinin juttu ja siinä ohessa olleet Kaleva-lehden kommentit
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=520077
....................................................................
Juri Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset



Huomio: Mainitsematta on jäänyt, että Juri Derjabin oli myös Neuvostoliiton entinen ja viimeinen suurlähettiläs ( Ylläpidon tarkennus )

Venäjän entinen Suomen-suurlähettiläs Juri Derjabin kumoaa dosentti Hannu Rautkallion ja eurokansanedustaja Lasse Lehtisen juuri julkistetussa kirjassa esittämät väitteet, joiden mukaan sotasyyllisyysoikeudenkäynti olisi noussut suomalaisesta sisäpolitiikasta.

Kalevalle lähettämässään kirjoituksessa Derjabin muistuttaa, että Suomi sitoutui välirauhansopimuksessa rankaisemaan sodasta vastuussa olevia henkilöitä. Derjabin mukaan valvontakomission puheenjohtajan Andrei Zhdanov korosti, että valvontakomissio olisi voinut ottaa asian omiin käsiinsä, mutta halusi "Suomen edun" vuoksi uskoa sen suomalaisten hoidettavaksi.

Nimimerkki Juri Komissarovina Neuvostoliiton aikana Suomea opastanut Derjabin on valmis antamaan anteeksi tuomituille. Mutta tuomittujen maineen palauttamiselle hän sanoo ei. Se kun merkitsisi irrottautumista kansainvälisistä sopimuksista, muun muassa Pariisin rauhansopimuksesta.

Derjabin kertoo valvontakomission keränneen suomalaisista arkistoista todisteita marsalkka Mannerheimiä vastaan. Zhdanov määräsi Mannerheimia koskevat asiapaperit luovutettavaksi itselleen. Derjabin arvelee Zhdanovin saaneen Stalinilta kehotuksen olla nostamatta syytettä Mannerheimiä vastaan.

Ilkka Lappalainen
.................................................
Kotimaa 5.11.2005
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfml?j=520090&nocache=1&pluspluskok=1&refj=520077&refo=Juri%20Derjabin%3A%20Suomen%20oli%20pakko%20tuomita%20sotasyylliset
Lehtisen ja Rautkallion kirjan kritiikki

Tietokirja
Lasse Lehtinen, Hannu Rautkallio: Kansakunnan sijaiskärsijät. Sotasyyllisyys uudelleen arvioituna. WSOY 2005

Tohtorit Lasse Lehtinen ja Hannu Rautkallio ovat ottaneet tehtäväkseen osoittaa, että alistuminen Neuvostoliiton vaatimuksiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnin järjestämisestä oli turha virhe.

Laiton ja nöyryyttävä oikeudenkäynti johtui heidän arviossaan lähinnä oikeusministeri Urho Kekkosen pahasta tahdosta ja vallanhalusta sekä pääministeri J. K. Paasikiven lapsellisuudesta.

Rautkallio esitti suunnilleen samat väitteet jo parikymmentä vuotta sitten. Sen tutkimuksen tarkoituksena oli kumota kaikki, mitä olin vähän ainaisemmin kirjoittanut sotasyyllisyyskysymystä käsitelleessä väitöskirjassani. Nyt hän on taluttanut Lehtisen samalle polulle.

Minulla on siis oma lehmä ojassa. Välillämme vallitsee poleeminen suhde. Siitä huolimatta pidän Lehtisen ja Rautkallion kirjaa merkittävänä, osittain jopa hyvänä. He eivät pohjimmiltaan kumoa esittämiäni perusasioita. He vain tulkitsevat ne toisin.

Lehtisellä ja Rautkalliolla on uutta lähdemateriaalia sekä Moskovan että Lontoon arkistoista. Varsinkin valvontakomission puheenjohtajan Andrei Zdanovin ja generalissimus Josif Stalinin välinen kirjeenvaihto on jännittävää luettavaa.

Zdanov kerjäsi toimintaohjeita, Stalin vaikeni. Valvontakomission mahtava puheenjohtaja jäi yksin ja pelkäsi tekevänsä virheitä, jotka kostautuisivat myöhemmin.

Tästä Lehtinen ja Rautkallio tekevät sen kerrassaan kummallisen johtopäätöksen, että pääministeri Paasikiven ei olisi pitänyt välittää Zdanovin vaatimuksista järjestää oikeudenkäynti sota-ajan johtajia vastaan.

Heidän puoli vuosisataa jälkijättöinen neuvonsa Paasikivelle on, että tämän olisi pitänyt ystävällisesti taputtaa kenraalieverstiä olalle ja sanoa, että täällä noudatetaan vain sellaisia käskyjä, jotka todistettavasti tulevat suoraan Isä Aurinkoiselta.

Lontoon arkistojen merkittävin uusi anti on kirje, jonka mukaan Englannin ulkoministeriö ei vaatinut Suomen sodan aikaisten poliittisten johtajien oikeudenkäyntiä.

Valvontakomission englantilainen osasto sai tämän viestin samaan aikaan kun eduskunnassa taisteltiin sotasyyllisyyslaista. Lehtisen ja Rautkallion johtopäätös tästä on se, että laki säädettiin turhaan.

He eivät kiinnitä huomiota siihen, että kukaan suomalainen ei silloin tiennyt Lontoon antamasta ohjeesta mitään. Lisäksi Englanti oli valvontakomissiossa täysin äänetön yhtiömies.

Joka kerta kun välirauhansopimuksessa mainittiin jokin Suomen velvoite Liittoutuneita kohtaan, sanan "Liittoutuneet" jälkeen oli sulussa sana "Neuvostoliitto". Näin sopimuksessa nimetään myös valvontakomissio.

Lehtinen ja Rautkallio ovat sitä mieltä, että liittoutuneiden elokuussa 1945 tekemän Lontoon sopimus vihollisvaltojen poliittisten johtajien tuomitsemisesta ei millään tavalla voinut koskea Suomea.

He perustelevat kovan väitteensä kuin kuka tahansa asianajaja raastuvanoikeudessa: sopimuksessa ja Nürnbergin tuomioistuimen peruskirjassa ei esiinny sanaa "Suomi", joten sillä ei siis voi olla vaikutusta Suomeen.

He mainitsevat Lontoon sopimuksen ratkaisevimmasta kohdasta vain sen, jossa puhutaan kansainvälisen oikeuden perinteisesti määrittelemistä sotarikoksista. He eivät mainitse siinä esitettyä uutta käsitettä "rikos rauhaa vastaan", jonka tunnusmerkit vastaavat melko tarkkaan sitä, miten toiminnan rangaistavuus määriteltiin Suomen sotasyyllisyyslaissa.

Liittoutuneiden sodan aikaisista suunnitelmista ei ilmene, että Saksan rinnalla taistelleiden maiden johtajia olisi ollut tarkoitus kohdella toisin kuin Saksan johtajia.

Käytännössä suomalaisia kohdeltiin kuitenkin tosiin. Lievemmin.

Molemmilla tekijöillä on omat keppihevosensa. Rautkallion elämäntehtävänä tuntuu olevan osoittaa Kekkosen läpikotainen pahuus. Totta kai Kekkonen käytti hyväkseen taktiset edut, jotka sotasyyllisyyskysymys hänelle tarjosi. Hän ei sentään ollut koko sotasyyllisyysjutun liikkeelle paneva voima. Vasemmiston kuumakallet olivat liikkeellä paljon ennen Kekkosta.

Valvontakomission poliittinen neuvonantaja Pavel Orlov syötti Paasikivelle ajatuksen taannehtivan lain säätämisestä jo maaliskuussa 1945, paljon ennen kuin Kekkonen ryhtyi sille asialle. Paasikivi alistui ajatukseen vasta elokuussa kun Lontoon sopimus osoitti, että oli pakko.

Lehtisen kotijumala Väinö Tanner saa tässä kirjassa hymistystä yli sen, minkä hän ansaitsi ryhdikkäällä käytöksellään sotasyyllisyysjutussa.

Lehtinen ja Rautkallio ajautuvat laimeahkoon loppupäätelmään. He kysyvät, mitä Stalin olisi tehnyt jos Suomi olisi kieltäytynyt sotasyyllisyysoikeudenkäynnin järjestämisestä.

Olisiko hän sanonut irti välirauhansopimuksen? Hyökännyt Porkkalan panssareilla Helsinkiin? Tai miehittänyt maan ja syössyt Suomen sekasortoon, joka olisi lopettanut sotakorvaustoimitukset?

Yhtä hyvä kysymys on: olisiko Stalin tyytynyt pelkkään olankohautukseen jos Suomi olisi ollut ainoa Saksan rinnalla sotinut maa, jonka johtajia ei tuomittu?

Ilmeisesti aika hyvä vastaus tähän on sama kuin Lehtisen ja Rautkallion vastaus omiin kysymyksiinsä: tuskin.

Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, joka toimii vapaana tutkijana ja kolumnistina.

Jukka Tarkka
.................................................
5.11.2005
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfml?j=520091&nocache=1&pluspluskok=1&refj=520077&refo=Juri%20Derjabin%3A%20Suomen%20oli%20pakko%20tuomita%20sotasyylliset

Uusi arvio 60 vuoden takaisesta

Sotasyyllisyysoikeudenkäynnin kotimaisuusaste oli paljon aikaisemmin uskottua korkeampi, korostavat dosentti Hannu Rautkallio ja filosofian tohtori, europarlamentaarikko Lasse Lehtinen torstaina julkistetussa tutkimuksessaan Kansakunnan sijaiskärsijät (Otava.)

Kirjassaan he päätyvät siihen, että aloite perustuslain vastaisen sotasyyllisyyslain säätämiseen tuli silloiselta oikeusministeriltä Urho Kekkoselta eikä valvontakomission johtajalta Andrei Zhdanovilta.

Uuteen tutkimusaineistoon nojaten Zhdanov ei saanut oikeuskäynnin vaatimisesta mitään määräyksiä Neuvostoliiton johtajalta Josef Stalinilta. Zhdanov esiintyi asiassa henkilökohtaisesti ja epävirallisesti.

Kekkonen välitti Zhdanovin kanssa käymistään keskusteluista pääministeri J. K. Paasikivelle muistion, jossa alleviivataan Zhdanovin painostavan oikeudenkäyntiin. Mutta myös Zhdanov lähetti keskusteluistaan Kekkosen kanssa Moskovaan raportin.

Sen mukaan aloite sotasyyllisyyslain säätämisestä oli Kekkosen, joka myös "haamukirjoitti" kommunistien välikysymyksen, joka tuli pääministerille ikävänä yllätyksenä. Paasikivi harasi pitkään oikeudenkäyntiä vastaan, mutta lopulta myös hänet saatiin taivuteltua. Kirjan mukaan myös loppusuoralla vastaan nokitelleet oikeuden jäsenet pakotettiin ratkaisuun erilaisilla verukkeilla.

Kekkosen todetaan tuoneen myös ensimmäisenä esille Risto Rydin ja Väinö Tannerin nimet.

Uusi tulkinta kipeään asiaan

Käsitystä siitä, että valvontakomissio vaati syytettyjä tuomiolle vaalittiin ja vahvistettiin Suomessa Neuvostoliiton aikana. Kirjan mukaan Zhdanov harhautti niin suomalasia kuin brittejäkin.

Tutkijat kumoavat uuteen aineistoon nojaten vääräksi tähän asti uskotun ja uskotellun näkemyksen, että Suomessa sotien jälkeen toiminut liittoutuneiden valvontakomissio olisi ollut oikeudenkäyntivaatimuksessaan yksimielinen.

Kirja avaa uuden näkökulman ja tulkinnan kansaa aikoinaan tyrmistyttäneeseen sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin. Tähänastiset tulkinnat ovat ottaneet huomioon Neuvostoliiton ja sen noudattaman politiikan.

Vallalla oleva sementoitu tulkinta haastoi Lehtisen mukaan katsomaan arkistojen avauduttua asioita uudelleen. Kirjan tekijöiden mukaan kansakunnan omanarvontunnon takia on korkea aika purkaa suomalaisille sysätty sotien syyllisyyden taakka.

Olisiko Stalin sitten sivuuttanut asian olankohautuksella, jos oikeudenkäyntiä ei olisi järjestetty? Tutkijat eivät anna selvää vastausta. Kirja päättyy jossiteltuun.

Pirjo Kukko-Liedes

Juri Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset

Lehtisen ja Rautkallion kirjan kritiikki
Uusi arvio 60 vuoden takaisesta
Kansakunnan sijaiskärsijät
Kuka: Juri Derjabin

...................................................

http://www.kaleva.fi/plus/index.cfml?j=520092&nocache=1&pluspluskok=1&refj=520077&refo=Juri%20Derjabin%3A%20Suomen%20oli%20pakko%20tuomita%20sotasyylliset

Kaleva Kotimaa 5.11.2005

Kansakunnan sijaiskärsijät

Kuusi vuosikymmentä sitten 15. marraskuuta 1945 Säätytalossa aloitettiin oikeudenkäynti, jossa syytettyinä olivat ne, jotka olivat vieneet Suomen Hitlerin Saksan rinnalla sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Tänä päivänä yhä useammat Suomessa kannattavat oikeudenkäynnin tulosten asettamista kyseenalaisiksi. Vielä useammat ovat sitä mieltä, ettei oikeudenkäyntiin ollut mitään painavia syitä ja että tuomiot on syytä mitätöidä ja palauttaa "kansakunnan sijaiskärsijöinä" tuomituille heidän maineensa.

On kuitenkin syytä muistaa, että 19. syyskuuta 1944 Suomen, Neuvostoliiton ja kaikkia Suomen kanssa sodassa olleita YK:n jäsenvaltioita edustaneen Iso-Britannian hallitusten kesken solmitun välirauhansopimuksen 13. artiklan mukaan Suomen hallitus sitoutui rankaisemaan sodasta vastuussa olevia henkilöitä. Samassa yhteydessä on syytä mainita myös Lontoossa 8. elokuuta solmittu sopimus, jossa Yhdysvaltain, Iso-Britannian, Ranskan ja Neuvostoliiton hallitukset sopivat kansainvälisen sotarikostuomioistuimen perustamisesta.


Komissio halusi Suomen tuomitsevan johtajansa

Lontoon sopimuksen hyväksymisen jälkeen liittoutuneiden valvontakomission puheenjohtaja Andrei Zhdanov sanoi presidentti Juho Kusti Paasikiven kanssa käymässään keskustelussa, että sodasta vastuussa olevien rankaisemiseen liittyvän kysymyksen pitäisi neuvostohallituksen mielestä osoittaa, "että Suomen kansa täydellisesti hylkää entisen politiikan, tuomitsee tämän politiikan johtajat ja on valmis astumaan uuden politiikan tielle". Näin Zhdanov korosti, että valvontakomissio olisi voinut ottaa asian omiinkin käsiinsä, mutta halusi Suomen edun takia uskoa sen suomalaisten hoidettavaksi.

Pitkään epäröinyt Paasikivi joutui lopulta suostumaan oikeudenkäynnin järjestämiseen. Suomen eduskunta hyväksyi ylivoimaisella enemmistöllä erityislain, joka loi oikeudenkäynnille sen vaatimat kansalliset juridiset edellytykset ja jota kommunistien ja "rauhanopposition" edustajat olivat esittäneet.

Oikeus julisti tuomionsa 21. helmikuuta 1946. Vankilatuomiot (2-10 vuotta) langetettiin kahdeksalle sodanaikaiselle poliitikolle, joiden joukossa olivat muiden muassa entinen presidentti Risto Ryti, entiset pääministerit J. W. Rangell ja Edwin Linkomies sekä ministerit Väinö Tanner ja Henrik Ramsay.

Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnistä poiketen suomalaispoliitikot määriteltiin "sotasyyllisiksi" eikä heitä syytetty sotarikoksista tai rikoksista ihmisyyttä vastaan. Myös rangaistusten muoto ja ehdot olivat huomattavasti lievemmät kuin muiden Saksan rinnalla sotaan osallistuneiden maiden kohdalla.

Moni on ihmetellyt, miksi Suomen armeijan ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim ei joutunut oikeuden eteen. Mannerheim antoi kesäkuussa 1941 tunnetun päiväkäskynsä, minkä lisäksi hän määritteli Suomen Saksan rinnalla käymän sodan perustavoitteet, joihin kuului "menetettyjen alueiden" takaisinsaamisen lisäksi osallistuminen hyökkäykseen Leningradia vastaan sekä Neuvosto-Karjalan pääosien valtaaminen. Neuvosto-Karjalassa toteutettiin sittemmin ankaraa miehityspolitiikkaa.

Olen sitä mieltä, että Stalinilla oli päärooli siinä, ettei Mannerheim joutunut oikeuden eteen. Näinä vuosina valvontakomissiossa työskennellyt Stefan Smirnov kirjoittaa vuonna 1996 suomeksi ilmestyneessä kirjassaan "Tornin miehet", että komission väki keräsi suomalaisista arkistoista painavia todisteita siitä, että Mannerheim oli syyllinen siinä missä Rytikin, mutta Zhdanov kuitenkin määräsi ne jätettäväksi vain hänen haltuunsa.

Myöhemmin hän sai kehotuksen (todennäköisesti suoraan Stalinilta) ilmoittaa Mannerheimille, että Moskova "ottaen huomioon hänen ansionsa sodan lopettamiseen johtaneissa vaiheissa" (välirauhansopimuksen solmiminen syyskuussa 1945) ei aio millään tavalla vetää häntä mukaan oikeudenkäyntiin. Mannerheimille tarjottiin tilaisuus erota presidentin virasta ja siirtyä Sveitsiin ennen oikeudenkäynnin alkamista.

Sotasyyllisiksi tuomituille voidaan antaa anteeksi

Onko tullut aika antaa sotasyyllisinä tuomituille anteeksi ja palauttaa heidän maineensa? En kiistä, etteikö tuomituille voisi antaa anteeksi, sillä heitä ei syytetty sotarikoksista tai rikoksista ihmisyyttä vastaan (vuonna 1969 allekirjoitetun sopimuksen mukaan nämä rikokset eivät vanhene). Muiden syytteiden osalta he ovat suorittaneet rangaistuksensa.

Heidän maineensa palauttaminen olisi kuitenkin perusteetonta. Maineen palauttaminen tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että teot, joista tuomiot on annettu, eivät juridisesti katsoen olisikaan tapahtuneet tai että oikeudenkäynnissä annetut tuomiot eivät olisikaan perustuneet sillä hetkellä voimassa olleisiin lakeihin. Vuonna 1946 kumpikaan näistä asioista ei pitänyt paikkaansa.

Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta tuomitut suomalaiset olivat syyllisiä Suomen viemiseen hyökkäyssotaan natsi-Saksan rinnalla (vaikka myöhemmin monet virallisetkin tahot Suomessa ovat vakuuttaneet, että kysymyksessä oli "erillissota" tai "jatkosota"). He olivat mukana tämän sodan suunnittelussa, valmistelussa, aloittamisessa ja johtamisessa.

Näin he olivat rikkoneet ainakin yhtä kansainvälistä sopimusta eli 12. maaliskuuta 1940 allekirjoitettua Moskovan rauhansopimusta. Sen kolmannen artiklan nojalla Suomi sitoutui pidättäytymään kaikista hyökkäysluontoisista toimista Neuvostoliittoa vastaan ja olemaan liittymättä ja osallistumatta sitä vastaan suunnattuihin liittoutumiin.

Toisin sanoen tuomitut olivat syyllisiä tekoihin, joista langetettavat rangaistukset määriteltiin täsmällisesti Potsdamin julistukseen perustuvassa Lontoon sopimuksessa elokuussa 1945. Vuonna 1946 tällä sopimuksella oli kansainvälisen lain voima riippumatta siitä, miten asian laita on tänä päivänä.

Nämä rikokset eivät kuitenkaan olleet rikoksia pelkästään kansainvälisen lain nojalla. Suomen ylin poliittinen päättävä elin eli eduskunta hyväksyi Moskovan rauhan, joten siitä tuli maassa lainvoimainen. Tätä lakia vastaan rikottiin, kun Suomi liittyi hyökkäyssotaan natsi-Saksan rinnalla Neuvostoliittoa vastaan.


Jatkosota ei ollut tarpeellinen Suomelle

Kun lakia aletaan rikkoa, se rajoittuu harvoin pelkästään yhden lain rikkomiseen, vaan koskee yleensä useampia. Näin kävi tässäkin tapauksessa. Mannerheimilla sen paremmin kuin Rytilläkään ei ollut mitään Suomen perustuslakiin nojautuvaa oikeutta tehdä maata sitova päätös sotaan osallistumisesta.

Kävelemällä eduskunnan yli Ryti, Mannerheim ja muut rikkoivat kansainvälisen lain lisäksi myös Suomen kansallisia laillisuusperiaatteita. Kansallisen oikeuden kannalta parlamentin hyväksymällä sotasyyllisyyslailla ei puolestaan ollut muuta tarkoitusta kuin rangaista maan voimassaolevia lakeja rikkoneita henkilöitä.

Yhä useammat Suomessa yrittävät esittää Säätytalon oikeudenkäynnissä tuomitut "uhreina" tai "koko kansan sijaiskärsijöinä". Tavatessaan tuomittujen perheitä joulukuussa 1997 presidentti Martti Ahtisaari totesi: "Suomen kansa on aina tiennyt, etteivät tuomitut olleet syyllisiä. He ja heidän perheensä ovat joutuneet maksamaan itsenäisyydestämme omakohtaisesti enemmän kuin moni muu."

Pro-Karelia -liike ja Karjala-Klubi hyväksyivät seminaarissaan päätöslauselman, johon useat suomalaiset julkisuuden henkilöt, sotilaat ja tutkijat yhtyivät. Päätöslauselmassa kehotetaan tasavallan presidenttiä, hallitusta, eduskuntaa ja oikeusviranomaisia ryhtymään välittömästi toimenpiteisiin sen aikaansaamiseksi, että epäoikeudenmukaiset tuomiot mitätöitäisiin, tuomituille palautettaisiin heidän kunniansa ja heidän vahinkoa kärsineille omaisilleen suoritettaisiin korvauksia. Kysymyksessä olisi siis täydellinen maineenpalautus.

Tällä korostetaan, että kun tuomiot julistettiin, tuomiolla oli samalla koko Suomi. Tästä asiasta kirjoittavat myös Hannu Rautakallio ja Lasse Lehtinen juuri ilmestyneessä kirjassaan "Kansakunnan sijaiskärsijät".

Jokaisella on toki oikeus katsoa, että joku toinen on kärsinyt hänen puolestaan. Se on omantunnonkysymys. Paljon kuitenkin riippuu konkreettisesta tilanteesta. On mahdollista pitää kaikkia vuosien 1941-44 sodassa kaatuneita neuvostosotilaita koko neuvostokansan puolesta kärsineinä uhreina, kun taas talvisodassa kaatuneiden tilanne on toisenlainen. He eivät kärsineet kansakunnan puolesta, vaan niiden takia, jotka olivat päästäneet tämän sodan valloilleen. Sama tilanne koskee myös Suomea. Suomen edun kannalta asiaa tarkastellen kesäkuussa 1941 aloitettu sota ei ollut kansalle tarpeellinen.


Tuomitut eivät koskaan menettänet kunniaansa


Propagandakeskuksessa sodan aikana palvellut Olavi Paavolainen kuvailee päiväkirjoissaan mielialoja, joita suomalaisten sotilaiden keskuudessa vallitsi ennen rintamalle joutumista. Hän kirjoittaa, että tavallisten suomalaisten oli vaikea ymmärtää tämän sodan tarkoitusta, sillä heille se oli "herrojen sota".

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan entinen puheenjohtaja Väinö Voionmaa puolestaan kirjoittaa kirjassaan "Kuriiripostia", että sotilaat eivät tienneet, minkä puolesta heidät lähetettiin sotaan. Tässä yhteydessä voi myös viitata Väinö Linnan "Tuntemattomaan sotilaaseen", jonka kuvausten todenmukaisuutta kukaan ei aseta kyseenalaiseksi.

Koska tämä sota ei ollut Suomen kansan kannalta tarpeellinen, nimenomaan kansa kärsi "herrojen" takia, jotka olivat kannattaneet maan viemistä sotaan, kun taas jälkimmäiset eivät olleet niitä, jotka kärsivät kansan puolesta.

Joku voi olla sitä mieltä, että olisi loukkaavaa ehdottaa tuomittujen kunnian palauttamista, eiväthän he koskaan edes menettäneet kunniaansa. Tällaisella näkemyksellä on olemassaolon oikeus, ja tässäkin asiassa suomalaisilla itsellään on sanansa sanottavana. Sekä Ryti että Tanner on muuten haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaalle, jolla myös Mannerheim, Paasikivi ja Kekkonen lepäävät.

Tuomioiden mitätöinti on paljon vaikeampi kysymys eikä se koske pelkästään suomalaisia, vaan siihen liittyy laajempia kansainvälisiä juridisia ja poliittisia yhteyksiä. Se merkitsisi irrottautumista useista kansainvälisistä sopimuksista, kuten vuoden 1944 aseleposopimuksesta, vuoden 1945 Lontoon sopimuksesta sekä YK:n yleiskokouksen päätöslauselmista, jotka koskevat rikoksia rauhaa vastaan.

YLLÄPITÄJÄT PYYTÄVÄT HUOMIOIMAAN MIEHITTÄJÄ-RYSSÄN SUURIMMAT PELOT ELI ALUEMIEHITYKSEN PERUSTAN MURENEMISEN MIEHITYSSOPIMUKSEN PERUSTAN MURENEMISEN MYÖTÄ:

Se merkitsisi myös irrottautumista vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksesta, jossa nimenomaan sitouduttiin kaikkiin tarpeellisiin toimenpiteisiin niiden vangitsemiseksi ja oikeuden eteen saattamiseksi, jotka ovat syyllistyneet sotarikoksiin tai rikoksiin rauhaa tai ihmisyyttä vastaan.

Tässä tapauksessa pitäisi mitätöidä myös Suomen eduskunnan vuonna 1945 hyväksymä laki, mikä puolestaan nostaisi esille kysymyksen niiden vastuusta, jotka olivat lakiasiassa aloitteellisia samoin kuin niiden, jotka hyväksyivät lain. Lisäksi se koskisi myös niitä, jotka panivat kyseisen lain täytäntöön ja julistivat tuomiot.

On syytä muistaa Paasikiven sanat: "Meidän kansamme rakastaa mielenosoitus- ja ulkonäköpolitiikkaa eikä ajattele, mitä todellista reaalista hyötyä toimenpide meille tuottaa. "

Juri Derjabin
..........................................................
Juri Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset

Lehtisen ja Rautkallion kirjan kritiikki
Uusi arvio 60 vuoden takaisesta
Kansakunnan sijaiskärsijät
Kuka: Juri Derjabin
...................................................................

HS julkaisi STT:n masinoimat Suomisyöjä ja KGB-upseeri Juri Derjabin ammattivalehtelijakommentit ilman oikaisua ainoasta sotasyyllisestä eli Sovjet-Ryssästä
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Derjabin+Suomen+oli+pakko+tuomita+sotasyylliset/1101981529101


Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset
Julkaistu 8:34 5.11.2005

Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset Juri Derjabin

Oulu. Venäjän entisen Suomen-suurlähettilään Juri Derjabinin mielestä Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset vuonna 1946. Sanomalehti Kalevaan lähettämässään artikkelissa Juri Derjabin muistuttaa, että Suomi sitoutui välirauhansopimuksessa rankaisemaan sodasta vastuussa olevia henkilöitä.
Näin hän tyrmää dosentti Hannu Rautkallion ja filosofian tohtori, europarlamentaarikko Lasse Lehtisen väitteet sotasyyllisyysoikeudenkäynnin kotikutoisuudesta.

"Liittoutuneiden valvontakomission puheenjohtaja Andrei Zhdanov korosti, että komissio olisi voinut ottaa asian omiinkin käsiinsä, mutta halusi Suomen edun takia uskoa sen suomalaisten hoidettavaksi", Derjabin kirjoittaa lauantain Kalevassa.
Hän arvelee Stalinin vaikuttaneen siihen, ettei marsalkka Mannerheim joutunut oikeuteen. Näin siitä huolimatta, että Mannerheim määritteli Derjabinin mukaan Suomen Saksan rinnalla käymän sodan perustavoitteet.
"Niihin kuului Suomen talvisodassa Neuvostoliitolle menettämien alueiden palautuksen lisäksi osallistuminen hyökkäykseen Leningradia vastaan sekä Neuvosto-Karjalan huomattavan osan valtaaminen", Derjabin toteaa.

Hänen mielestään sotasyyllisinä tuomituille voisi antaa anteeksi, mutta heidän tuomioidensa mitätöinti olisi kuitenkin paljon vaikeampi kysymys. Se kun merkitsisi Derjabinin mukaan irrottautumista monista kansainvälisistä sopimuksista, muun muassa vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksesta.

Juri Derjabin tunnettiin aikanaan Suomessa myös nimimerkillä Juri Komissarov.

STT
..........................................................................................................................................................

Kertomatta on jäänyt ... mistä muusta tämä Juri Derjabin tunnettiin Suomessa ollessaan.
Asioihin on tulossa lisävalaistusta: ) Petsamo, Salla, Kuusamo, Karjala, Suomenlahden saaret teitä ei unohdeta, vaikka naapurimme likakaivosta ammennettaisiin vaikka mitä ryssänpaskaa Juri Derjabinin paskamontusta ( KGB:n perinteen jatkajasta )..n>.

Suur-Suomi r.y. pj. Seppo Lehto vaatii hallituksen, presidentin ja eduskunnan vaativan virallista selvitystä miehittäjä-Ryssän Juri Derjabinin KGB-val

Suur-Suomi r.y. pj. Seppo Lehto vaatii hallituksen, presidentin ja eduskunnan vaativan virallista selvitystä miehittäjä-Ryssän Juri Derjabinin KGB-valheista

Suur-Suomi r.y:n pj. Seppo Lehto vaatii ja kysyy:

Presidentti-instituutin ja maamme virallisten edustuksellisten organisaatioiden kuuluu oikaista miehittäjä-Ryssän entisille ja nykyisille edustajille aina kun nämä valehtelevat.

Miksi näin ei ole tapahtunut? Sitooko Stasi-listalla ( = KGB ) olevien kokoomus-, sdp-, vasemmistoliittolais-, keskustalaispoliitikkojen ymv:ien virkamiestemme nimien kiristyssuhde suut suppuun vielä pitkälle tulevaisuuteenkin suhteessa miehittäjäämme Venäjän Federaatioon eli kansanomaisesti miehittäjä-Ryssäämme?


Miksi presidentti Tarja Halonen ja presidenttiehdokkaat Sauli Niinistö, Matti Vanhanen, Timo Soini eivät ole oikaisseet julkisesti Juri Derjabinin kuppasia KGB-valheita?

Miehittäjä-Ryssän kuppanen parasiitti- ja syöpäsolu Juri Derjabin saa esittää valheitaan ilman oikaisuja HS:ssa ja julkisuudessa - Miksi virallinen Suomi ja presidentti Tarja Halonen ja / tai valtioneuvosto anna huutia eli palautetta Juri Derjabinin patologisille valheille ja stalinistisille historian tulkinnoille eli virallista torjuntaamme näille edelleen esitetyille perättömille miehittäjäraiskaajamme ja miehittäjämurhaajamme Ryssän tulkinnoille?


Miehittäjä-Ryssän ex-suurlähettiläs parasiitti ja sovjet-rikollinen Juri Derjabin saa vapaasti levittää stalinistisia Ryssän sotarikoksia peitteleviä valheitaan. Mistä virkamiehillemme maksetaan palkkaa, kun eivät julkisesti torju tuon tunnetun Ryssän sotarikoksia peittelevän KGB-parasiitin valheita?

Onneksi Prokarelia on ottanut asiaan kantaa, kiitos teille!

Ystävällisesti tamperelainen Seppo Lehto Isänmaan Asialla r.y. Tampere

05.11.2005
ProKarelia http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=730&author=10

SOTASYYLLISYYS LOPULTA PURETTAVA

Juri Komissarov eli Juri Derjabin ottaa Kalevassa esiin ns. sotasyyllisyysasian. Hänen mielestään Suomen oli välirauhansopimuksen perusteella rangaistava sodasta vastuussa olevia. Hän ei siten yhdy dosentti Hannu Rautkallion ja MEP, tohtori Lasse Lehtisen väitteisiin ns. sotasyyllisyysoikeudenkäynnin kotimaisuudesta.

Olennainen kysymys ns. sotasyyllisyysasiassa on se, kuka tai ketkä olivat sotaan syyllisiä ja tuomittiinko oikeat syylliset Suomen perustuslain mukaisessa järjestyksessä. Suomen kansa oli valinnut johtajansa perustuslain mukaisesti. Samoin sotaan liittyvät päätökset tehtiin perustuslain mukaisesti.

Kysymyksenasettelu siten kuuluu, oliko Suomen kansa syyllinen sotaan vai joku muu taho. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen marraskuussa 1939 valloitusperustein. Sen vuoksi Kansainliitto erotti sen jäsenyydestään. Sodan aloittamisen teki mahdolliseksi Neuvostoliiton ja Saksan välinen Molotov-Ribbentrop –sopimus lisäpöytäkirjoineen. Toinen todennäköinen sodan mahdollistaja oli Stalin-Churchill –sopimus 15.10.1939.

Suomi ei ollut sodan aloittaja, ei edes sen provosoija. Stalinin johtama NL oli yksin syyllinen sodan aloittamiseen ja myöskin jatkosodan syntymiseen. Sotasyyllisinä tulee siten tuomita Stalin ja hänen lähimmät apurinsa.

Keskeisin kysymys ei ole se, olivatko ns. sotasyyllisyystuomiot kotikutoista tai neuvostopainostusta. Niiden lähtökohtana joka tapauksessa oli sama lähde: Stalin ja hänen valtakuntansa. NL:lle ja länsiliittoutuneille voidaan sälyttää täysi vastuu sotaan syyllisten tuomitsemisen vaatimuksesta Pariisin rauhansopimuksessa vastoin totuutta ja tiedossa olevia faktoja.

Mikä oli Neuvostoliiton ja länsiliittoutuneiden motivaatio siihen, että Suomen johtajat tulisi tuomita sotaan syyllisinä? NL:n motivaationa oli oman sotasyyllisyyden ja hyökkäyssodan vastuun häivyttäminen ja käsittämättömän suurten sotakorvausten vaatimismahdollisuus. Lännen intressissä oli mm. NL:lle annetun valtavan lend-lease –avun tekeminen jollakin tavoin oikeutetuksi.

Jopa Derjabin on valmis antamaan anteeksi ns. sotasyyllisille. Ei syyttömille tarvitse antaa anteeksi. Mutta heidän väärät tuomionsa tulee purkaa. Sotasyyllisyyslaki tehtiin perustuslain vastaisessa järjestyksessä, ei se siten ole voinut edes olla Suomen perustuslain mukainen.

Derjabin antaa viitteen siitä, miten purkuasiassa asiassa tulee edetä viittaamalla mm. Pariisin rauhansopimukseen. Suomi on jo aiemmin Koiviston aikana yksipuolisesti tulkinnut Pariisin rauhansopimuksen eräitä artikloita. Suomen on tulkittava rauhansopimuksen sotaan syyllisyyspykälää uudelleen ja todettava, ettei Suomi ollut sotiin syyllinen, joten ei Suomen johtajia voida tuomita sotaan syyllisinä. Eiväthän he olleet mitään sotarikollisia.

Miksi Suomen presidenttiehdokkaat ovat toimettomia ns. sotasyyllisyysasiassa? Miten Suomen intressiä palvelee se, että Suomea yhä maailmassa pidetään sotaan syyllisenä? Syylisyys-kysymys on suurin este myös Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palauttamiselle.

On oikeusvaltiolle häpeällistä, että sen pelastaneita sodanaikaisia johtajia pidetään sotiin syyllisinä, eikä kotimaiset johtajat tee mitään asian korjaamiseksi. Pitäisikö tässäkin asiassa idästä tulla vahva aloite, suorastaan ukaasi asian toteuttamiseksi, ennen kuin siihen rohjettaisiin kajota.

^ Takaisin ylös Lisää artikkeleita kirjoittajalta Artikkeli-arkisto
......................................................................
Miehittäjä-Ryssän eli Venäjän Federaationa mainostetun ex-suurlähettiläs rotta Juri Derjabin suomettuneen lehdistömme lemmikkirotta. Eikö ilmiasunsa korreloi taustojensa kera näillä parasiittisilla paskahampaisilla rotillamme?

...................................................................

Ohessa Kalevan 5.11.2005 alkuperäinen Juri Derjabinin juttu ja siinä ohessa olleet Kaleva-lehden kommentit
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=520077
....................................................................
Juri Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset



Huomio: Mainitsematta on jäänyt, että Juri Derjabin oli myös Neuvostoliiton entinen ja viimeinen suurlähettiläs ( Ylläpidon tarkennus )

Venäjän entinen Suomen-suurlähettiläs Juri Derjabin kumoaa dosentti Hannu Rautkallion ja eurokansanedustaja Lasse Lehtisen juuri julkistetussa kirjassa esittämät väitteet, joiden mukaan sotasyyllisyysoikeudenkäynti olisi noussut suomalaisesta sisäpolitiikasta.

Kalevalle lähettämässään kirjoituksessa Derjabin muistuttaa, että Suomi sitoutui välirauhansopimuksessa rankaisemaan sodasta vastuussa olevia henkilöitä. Derjabin mukaan valvontakomission puheenjohtajan Andrei Zhdanov korosti, että valvontakomissio olisi voinut ottaa asian omiin käsiinsä, mutta halusi "Suomen edun" vuoksi uskoa sen suomalaisten hoidettavaksi.

Nimimerkki Juri Komissarovina Neuvostoliiton aikana Suomea opastanut Derjabin on valmis antamaan anteeksi tuomituille. Mutta tuomittujen maineen palauttamiselle hän sanoo ei. Se kun merkitsisi irrottautumista kansainvälisistä sopimuksista, muun muassa Pariisin rauhansopimuksesta.

Derjabin kertoo valvontakomission keränneen suomalaisista arkistoista todisteita marsalkka Mannerheimiä vastaan. Zhdanov määräsi Mannerheimia koskevat asiapaperit luovutettavaksi itselleen. Derjabin arvelee Zhdanovin saaneen Stalinilta kehotuksen olla nostamatta syytettä Mannerheimiä vastaan.

Ilkka Lappalainen
.................................................
Kotimaa 5.11.2005
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfml?j=520090&nocache=1&pluspluskok=1&refj=520077&refo=Juri%20Derjabin%3A%20Suomen%20oli%20pakko%20tuomita%20sotasyylliset
Lehtisen ja Rautkallion kirjan kritiikki

Tietokirja
Lasse Lehtinen, Hannu Rautkallio: Kansakunnan sijaiskärsijät. Sotasyyllisyys uudelleen arvioituna. WSOY 2005

Tohtorit Lasse Lehtinen ja Hannu Rautkallio ovat ottaneet tehtäväkseen osoittaa, että alistuminen Neuvostoliiton vaatimuksiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnin järjestämisestä oli turha virhe.

Laiton ja nöyryyttävä oikeudenkäynti johtui heidän arviossaan lähinnä oikeusministeri Urho Kekkosen pahasta tahdosta ja vallanhalusta sekä pääministeri J. K. Paasikiven lapsellisuudesta.

Rautkallio esitti suunnilleen samat väitteet jo parikymmentä vuotta sitten. Sen tutkimuksen tarkoituksena oli kumota kaikki, mitä olin vähän ainaisemmin kirjoittanut sotasyyllisyyskysymystä käsitelleessä väitöskirjassani. Nyt hän on taluttanut Lehtisen samalle polulle.

Minulla on siis oma lehmä ojassa. Välillämme vallitsee poleeminen suhde. Siitä huolimatta pidän Lehtisen ja Rautkallion kirjaa merkittävänä, osittain jopa hyvänä. He eivät pohjimmiltaan kumoa esittämiäni perusasioita. He vain tulkitsevat ne toisin.

Lehtisellä ja Rautkalliolla on uutta lähdemateriaalia sekä Moskovan että Lontoon arkistoista. Varsinkin valvontakomission puheenjohtajan Andrei Zdanovin ja generalissimus Josif Stalinin välinen kirjeenvaihto on jännittävää luettavaa.

Zdanov kerjäsi toimintaohjeita, Stalin vaikeni. Valvontakomission mahtava puheenjohtaja jäi yksin ja pelkäsi tekevänsä virheitä, jotka kostautuisivat myöhemmin.

Tästä Lehtinen ja Rautkallio tekevät sen kerrassaan kummallisen johtopäätöksen, että pääministeri Paasikiven ei olisi pitänyt välittää Zdanovin vaatimuksista järjestää oikeudenkäynti sota-ajan johtajia vastaan.

Heidän puoli vuosisataa jälkijättöinen neuvonsa Paasikivelle on, että tämän olisi pitänyt ystävällisesti taputtaa kenraalieverstiä olalle ja sanoa, että täällä noudatetaan vain sellaisia käskyjä, jotka todistettavasti tulevat suoraan Isä Aurinkoiselta.

Lontoon arkistojen merkittävin uusi anti on kirje, jonka mukaan Englannin ulkoministeriö ei vaatinut Suomen sodan aikaisten poliittisten johtajien oikeudenkäyntiä.

Valvontakomission englantilainen osasto sai tämän viestin samaan aikaan kun eduskunnassa taisteltiin sotasyyllisyyslaista. Lehtisen ja Rautkallion johtopäätös tästä on se, että laki säädettiin turhaan.

He eivät kiinnitä huomiota siihen, että kukaan suomalainen ei silloin tiennyt Lontoon antamasta ohjeesta mitään. Lisäksi Englanti oli valvontakomissiossa täysin äänetön yhtiömies.

Joka kerta kun välirauhansopimuksessa mainittiin jokin Suomen velvoite Liittoutuneita kohtaan, sanan "Liittoutuneet" jälkeen oli sulussa sana "Neuvostoliitto". Näin sopimuksessa nimetään myös valvontakomissio.

Lehtinen ja Rautkallio ovat sitä mieltä, että liittoutuneiden elokuussa 1945 tekemän Lontoon sopimus vihollisvaltojen poliittisten johtajien tuomitsemisesta ei millään tavalla voinut koskea Suomea.

He perustelevat kovan väitteensä kuin kuka tahansa asianajaja raastuvanoikeudessa: sopimuksessa ja Nürnbergin tuomioistuimen peruskirjassa ei esiinny sanaa "Suomi", joten sillä ei siis voi olla vaikutusta Suomeen.

He mainitsevat Lontoon sopimuksen ratkaisevimmasta kohdasta vain sen, jossa puhutaan kansainvälisen oikeuden perinteisesti määrittelemistä sotarikoksista. He eivät mainitse siinä esitettyä uutta käsitettä "rikos rauhaa vastaan", jonka tunnusmerkit vastaavat melko tarkkaan sitä, miten toiminnan rangaistavuus määriteltiin Suomen sotasyyllisyyslaissa.

Liittoutuneiden sodan aikaisista suunnitelmista ei ilmene, että Saksan rinnalla taistelleiden maiden johtajia olisi ollut tarkoitus kohdella toisin kuin Saksan johtajia.

Käytännössä suomalaisia kohdeltiin kuitenkin tosiin. Lievemmin.

Molemmilla tekijöillä on omat keppihevosensa. Rautkallion elämäntehtävänä tuntuu olevan osoittaa Kekkosen läpikotainen pahuus. Totta kai Kekkonen käytti hyväkseen taktiset edut, jotka sotasyyllisyyskysymys hänelle tarjosi. Hän ei sentään ollut koko sotasyyllisyysjutun liikkeelle paneva voima. Vasemmiston kuumakallet olivat liikkeellä paljon ennen Kekkosta.

Valvontakomission poliittinen neuvonantaja Pavel Orlov syötti Paasikivelle ajatuksen taannehtivan lain säätämisestä jo maaliskuussa 1945, paljon ennen kuin Kekkonen ryhtyi sille asialle. Paasikivi alistui ajatukseen vasta elokuussa kun Lontoon sopimus osoitti, että oli pakko.

Lehtisen kotijumala Väinö Tanner saa tässä kirjassa hymistystä yli sen, minkä hän ansaitsi ryhdikkäällä käytöksellään sotasyyllisyysjutussa.

Lehtinen ja Rautkallio ajautuvat laimeahkoon loppupäätelmään. He kysyvät, mitä Stalin olisi tehnyt jos Suomi olisi kieltäytynyt sotasyyllisyysoikeudenkäynnin järjestämisestä.

Olisiko hän sanonut irti välirauhansopimuksen? Hyökännyt Porkkalan panssareilla Helsinkiin? Tai miehittänyt maan ja syössyt Suomen sekasortoon, joka olisi lopettanut sotakorvaustoimitukset?

Yhtä hyvä kysymys on: olisiko Stalin tyytynyt pelkkään olankohautukseen jos Suomi olisi ollut ainoa Saksan rinnalla sotinut maa, jonka johtajia ei tuomittu?

Ilmeisesti aika hyvä vastaus tähän on sama kuin Lehtisen ja Rautkallion vastaus omiin kysymyksiinsä: tuskin.

Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, joka toimii vapaana tutkijana ja kolumnistina.

Jukka Tarkka
.................................................
5.11.2005
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfml?j=520091&nocache=1&pluspluskok=1&refj=520077&refo=Juri%20Derjabin%3A%20Suomen%20oli%20pakko%20tuomita%20sotasyylliset

Uusi arvio 60 vuoden takaisesta

Sotasyyllisyysoikeudenkäynnin kotimaisuusaste oli paljon aikaisemmin uskottua korkeampi, korostavat dosentti Hannu Rautkallio ja filosofian tohtori, europarlamentaarikko Lasse Lehtinen torstaina julkistetussa tutkimuksessaan Kansakunnan sijaiskärsijät (Otava.)

Kirjassaan he päätyvät siihen, että aloite perustuslain vastaisen sotasyyllisyyslain säätämiseen tuli silloiselta oikeusministeriltä Urho Kekkoselta eikä valvontakomission johtajalta Andrei Zhdanovilta.

Uuteen tutkimusaineistoon nojaten Zhdanov ei saanut oikeuskäynnin vaatimisesta mitään määräyksiä Neuvostoliiton johtajalta Josef Stalinilta. Zhdanov esiintyi asiassa henkilökohtaisesti ja epävirallisesti.

Kekkonen välitti Zhdanovin kanssa käymistään keskusteluista pääministeri J. K. Paasikivelle muistion, jossa alleviivataan Zhdanovin painostavan oikeudenkäyntiin. Mutta myös Zhdanov lähetti keskusteluistaan Kekkosen kanssa Moskovaan raportin.

Sen mukaan aloite sotasyyllisyyslain säätämisestä oli Kekkosen, joka myös "haamukirjoitti" kommunistien välikysymyksen, joka tuli pääministerille ikävänä yllätyksenä. Paasikivi harasi pitkään oikeudenkäyntiä vastaan, mutta lopulta myös hänet saatiin taivuteltua. Kirjan mukaan myös loppusuoralla vastaan nokitelleet oikeuden jäsenet pakotettiin ratkaisuun erilaisilla verukkeilla.

Kekkosen todetaan tuoneen myös ensimmäisenä esille Risto Rydin ja Väinö Tannerin nimet.

Uusi tulkinta kipeään asiaan

Käsitystä siitä, että valvontakomissio vaati syytettyjä tuomiolle vaalittiin ja vahvistettiin Suomessa Neuvostoliiton aikana. Kirjan mukaan Zhdanov harhautti niin suomalasia kuin brittejäkin.

Tutkijat kumoavat uuteen aineistoon nojaten vääräksi tähän asti uskotun ja uskotellun näkemyksen, että Suomessa sotien jälkeen toiminut liittoutuneiden valvontakomissio olisi ollut oikeudenkäyntivaatimuksessaan yksimielinen.

Kirja avaa uuden näkökulman ja tulkinnan kansaa aikoinaan tyrmistyttäneeseen sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin. Tähänastiset tulkinnat ovat ottaneet huomioon Neuvostoliiton ja sen noudattaman politiikan.

Vallalla oleva sementoitu tulkinta haastoi Lehtisen mukaan katsomaan arkistojen avauduttua asioita uudelleen. Kirjan tekijöiden mukaan kansakunnan omanarvontunnon takia on korkea aika purkaa suomalaisille sysätty sotien syyllisyyden taakka.

Olisiko Stalin sitten sivuuttanut asian olankohautuksella, jos oikeudenkäyntiä ei olisi järjestetty? Tutkijat eivät anna selvää vastausta. Kirja päättyy jossiteltuun.

Pirjo Kukko-Liedes

Juri Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset



Lehtisen ja Rautkallion kirjan kritiikki
Uusi arvio 60 vuoden takaisesta
Kansakunnan sijaiskärsijät
Kuka: Juri Derjabin

...................................................

http://www.kaleva.fi/plus/index.cfml?j=520092&nocache=1&pluspluskok=1&refj=520077&refo=Juri%20Derjabin%3A%20Suomen%20oli%20pakko%20tuomita%20sotasyylliset

Kaleva Kotimaa 5.11.2005

Kansakunnan sijaiskärsijät

Kuusi vuosikymmentä sitten 15. marraskuuta 1945 Säätytalossa aloitettiin oikeudenkäynti, jossa syytettyinä olivat ne, jotka olivat vieneet Suomen Hitlerin Saksan rinnalla sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Tänä päivänä yhä useammat Suomessa kannattavat oikeudenkäynnin tulosten asettamista kyseenalaisiksi. Vielä useammat ovat sitä mieltä, ettei oikeudenkäyntiin ollut mitään painavia syitä ja että tuomiot on syytä mitätöidä ja palauttaa "kansakunnan sijaiskärsijöinä" tuomituille heidän maineensa.

On kuitenkin syytä muistaa, että 19. syyskuuta 1944 Suomen, Neuvostoliiton ja kaikkia Suomen kanssa sodassa olleita YK:n jäsenvaltioita edustaneen Iso-Britannian hallitusten kesken solmitun välirauhansopimuksen 13. artiklan mukaan Suomen hallitus sitoutui rankaisemaan sodasta vastuussa olevia henkilöitä. Samassa yhteydessä on syytä mainita myös Lontoossa 8. elokuuta solmittu sopimus, jossa Yhdysvaltain, Iso-Britannian, Ranskan ja Neuvostoliiton hallitukset sopivat kansainvälisen sotarikostuomioistuimen perustamisesta.



Komissio halusi Suomen tuomitsevan johtajansa


Lontoon sopimuksen hyväksymisen jälkeen liittoutuneiden valvontakomission puheenjohtaja Andrei Zhdanov sanoi presidentti Juho Kusti Paasikiven kanssa käymässään keskustelussa, että sodasta vastuussa olevien rankaisemiseen liittyvän kysymyksen pitäisi neuvostohallituksen mielestä osoittaa, "että Suomen kansa täydellisesti hylkää entisen politiikan, tuomitsee tämän politiikan johtajat ja on valmis astumaan uuden politiikan tielle". Näin Zhdanov korosti, että valvontakomissio olisi voinut ottaa asian omiinkin käsiinsä, mutta halusi Suomen edun takia uskoa sen suomalaisten hoidettavaksi.

Pitkään epäröinyt Paasikivi joutui lopulta suostumaan oikeudenkäynnin järjestämiseen. Suomen eduskunta hyväksyi ylivoimaisella enemmistöllä erityislain, joka loi oikeudenkäynnille sen vaatimat kansalliset juridiset edellytykset ja jota kommunistien ja "rauhanopposition" edustajat olivat esittäneet.

Oikeus julisti tuomionsa 21. helmikuuta 1946. Vankilatuomiot (2-10 vuotta) langetettiin kahdeksalle sodanaikaiselle poliitikolle, joiden joukossa olivat muiden muassa entinen presidentti Risto Ryti, entiset pääministerit J. W. Rangell ja Edwin Linkomies sekä ministerit Väinö Tanner ja Henrik Ramsay.

Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnistä poiketen suomalaispoliitikot määriteltiin "sotasyyllisiksi" eikä heitä syytetty sotarikoksista tai rikoksista ihmisyyttä vastaan. Myös rangaistusten muoto ja ehdot olivat huomattavasti lievemmät kuin muiden Saksan rinnalla sotaan osallistuneiden maiden kohdalla.

Moni on ihmetellyt, miksi Suomen armeijan ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim ei joutunut oikeuden eteen. Mannerheim antoi kesäkuussa 1941 tunnetun päiväkäskynsä, minkä lisäksi hän määritteli Suomen Saksan rinnalla käymän sodan perustavoitteet, joihin kuului "menetettyjen alueiden" takaisinsaamisen lisäksi osallistuminen hyökkäykseen Leningradia vastaan sekä Neuvosto-Karjalan pääosien valtaaminen. Neuvosto-Karjalassa toteutettiin sittemmin ankaraa miehityspolitiikkaa.

Olen sitä mieltä, että Stalinilla oli päärooli siinä, ettei Mannerheim joutunut oikeuden eteen. Näinä vuosina valvontakomissiossa työskennellyt Stefan Smirnov kirjoittaa vuonna 1996 suomeksi ilmestyneessä kirjassaan "Tornin miehet", että komission väki keräsi suomalaisista arkistoista painavia todisteita siitä, että Mannerheim oli syyllinen siinä missä Rytikin, mutta Zhdanov kuitenkin määräsi ne jätettäväksi vain hänen haltuunsa.

Myöhemmin hän sai kehotuksen (todennäköisesti suoraan Stalinilta) ilmoittaa Mannerheimille, että Moskova "ottaen huomioon hänen ansionsa sodan lopettamiseen johtaneissa vaiheissa" (välirauhansopimuksen solmiminen syyskuussa 1945) ei aio millään tavalla vetää häntä mukaan oikeudenkäyntiin. Mannerheimille tarjottiin tilaisuus erota presidentin virasta ja siirtyä Sveitsiin ennen oikeudenkäynnin alkamista.

Sotasyyllisiksi tuomituille voidaan antaa anteeksi

Onko tullut aika antaa sotasyyllisinä tuomituille anteeksi ja palauttaa heidän maineensa? En kiistä, etteikö tuomituille voisi antaa anteeksi, sillä heitä ei syytetty sotarikoksista tai rikoksista ihmisyyttä vastaan (vuonna 1969 allekirjoitetun sopimuksen mukaan nämä rikokset eivät vanhene). Muiden syytteiden osalta he ovat suorittaneet rangaistuksensa.

Heidän maineensa palauttaminen olisi kuitenkin perusteetonta. Maineen palauttaminen tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että teot, joista tuomiot on annettu, eivät juridisesti katsoen olisikaan tapahtuneet tai että oikeudenkäynnissä annetut tuomiot eivät olisikaan perustuneet sillä hetkellä voimassa olleisiin lakeihin. Vuonna 1946 kumpikaan näistä asioista ei pitänyt paikkaansa.

Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta tuomitut suomalaiset olivat syyllisiä Suomen viemiseen hyökkäyssotaan natsi-Saksan rinnalla (vaikka myöhemmin monet virallisetkin tahot Suomessa ovat vakuuttaneet, että kysymyksessä oli "erillissota" tai "jatkosota"). He olivat mukana tämän sodan suunnittelussa, valmistelussa, aloittamisessa ja johtamisessa.

Näin he olivat rikkoneet ainakin yhtä kansainvälistä sopimusta eli 12. maaliskuuta 1940 allekirjoitettua Moskovan rauhansopimusta. Sen kolmannen artiklan nojalla Suomi sitoutui pidättäytymään kaikista hyökkäysluontoisista toimista Neuvostoliittoa vastaan ja olemaan liittymättä ja osallistumatta sitä vastaan suunnattuihin liittoutumiin.

Toisin sanoen tuomitut olivat syyllisiä tekoihin, joista langetettavat rangaistukset määriteltiin täsmällisesti Potsdamin julistukseen perustuvassa Lontoon sopimuksessa elokuussa 1945. Vuonna 1946 tällä sopimuksella oli kansainvälisen lain voima riippumatta siitä, miten asian laita on tänä päivänä.

Nämä rikokset eivät kuitenkaan olleet rikoksia pelkästään kansainvälisen lain nojalla. Suomen ylin poliittinen päättävä elin eli eduskunta hyväksyi Moskovan rauhan, joten siitä tuli maassa lainvoimainen. Tätä lakia vastaan rikottiin, kun Suomi liittyi hyökkäyssotaan natsi-Saksan rinnalla Neuvostoliittoa vastaan.


Jatkosota ei ollut tarpeellinen Suomelle

Kun lakia aletaan rikkoa, se rajoittuu harvoin pelkästään yhden lain rikkomiseen, vaan koskee yleensä useampia. Näin kävi tässäkin tapauksessa. Mannerheimilla sen paremmin kuin Rytilläkään ei ollut mitään Suomen perustuslakiin nojautuvaa oikeutta tehdä maata sitova päätös sotaan osallistumisesta.

Kävelemällä eduskunnan yli Ryti, Mannerheim ja muut rikkoivat kansainvälisen lain lisäksi myös Suomen kansallisia laillisuusperiaatteita. Kansallisen oikeuden kannalta parlamentin hyväksymällä sotasyyllisyyslailla ei puolestaan ollut muuta tarkoitusta kuin rangaista maan voimassaolevia lakeja rikkoneita henkilöitä.

Yhä useammat Suomessa yrittävät esittää Säätytalon oikeudenkäynnissä tuomitut "uhreina" tai "koko kansan sijaiskärsijöinä". Tavatessaan tuomittujen perheitä joulukuussa 1997 presidentti Martti Ahtisaari totesi: "Suomen kansa on aina tiennyt, etteivät tuomitut olleet syyllisiä. He ja heidän perheensä ovat joutuneet maksamaan itsenäisyydestämme omakohtaisesti enemmän kuin moni muu."

Pro-Karelia -liike ja Karjala-Klubi hyväksyivät seminaarissaan päätöslauselman, johon useat suomalaiset julkisuuden henkilöt, sotilaat ja tutkijat yhtyivät. Päätöslauselmassa kehotetaan tasavallan presidenttiä, hallitusta, eduskuntaa ja oikeusviranomaisia ryhtymään välittömästi toimenpiteisiin sen aikaansaamiseksi, että epäoikeudenmukaiset tuomiot mitätöitäisiin, tuomituille palautettaisiin heidän kunniansa ja heidän vahinkoa kärsineille omaisilleen suoritettaisiin korvauksia. Kysymyksessä olisi siis täydellinen maineenpalautus.

Tällä korostetaan, että kun tuomiot julistettiin, tuomiolla oli samalla koko Suomi. Tästä asiasta kirjoittavat myös Hannu Rautakallio ja Lasse Lehtinen juuri ilmestyneessä kirjassaan "Kansakunnan sijaiskärsijät".

Jokaisella on toki oikeus katsoa, että joku toinen on kärsinyt hänen puolestaan. Se on omantunnonkysymys. Paljon kuitenkin riippuu konkreettisesta tilanteesta. On mahdollista pitää kaikkia vuosien 1941-44 sodassa kaatuneita neuvostosotilaita koko neuvostokansan puolesta kärsineinä uhreina, kun taas talvisodassa kaatuneiden tilanne on toisenlainen. He eivät kärsineet kansakunnan puolesta, vaan niiden takia, jotka olivat päästäneet tämän sodan valloilleen. Sama tilanne koskee myös Suomea. Suomen edun kannalta asiaa tarkastellen kesäkuussa 1941 aloitettu sota ei ollut kansalle tarpeellinen.


Tuomitut eivät koskaan menettänet kunniaansa


Propagandakeskuksessa sodan aikana palvellut Olavi Paavolainen kuvailee päiväkirjoissaan mielialoja, joita suomalaisten sotilaiden keskuudessa vallitsi ennen rintamalle joutumista. Hän kirjoittaa, että tavallisten suomalaisten oli vaikea ymmärtää tämän sodan tarkoitusta, sillä heille se oli "herrojen sota".

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan entinen puheenjohtaja Väinö Voionmaa puolestaan kirjoittaa kirjassaan "Kuriiripostia", että sotilaat eivät tienneet, minkä puolesta heidät lähetettiin sotaan. Tässä yhteydessä voi myös viitata Väinö Linnan "Tuntemattomaan sotilaaseen", jonka kuvausten todenmukaisuutta kukaan ei aseta kyseenalaiseksi.

Koska tämä sota ei ollut Suomen kansan kannalta tarpeellinen, nimenomaan kansa kärsi "herrojen" takia, jotka olivat kannattaneet maan viemistä sotaan, kun taas jälkimmäiset eivät olleet niitä, jotka kärsivät kansan puolesta.

Joku voi olla sitä mieltä, että olisi loukkaavaa ehdottaa tuomittujen kunnian palauttamista, eiväthän he koskaan edes menettäneet kunniaansa. Tällaisella näkemyksellä on olemassaolon oikeus, ja tässäkin asiassa suomalaisilla itsellään on sanansa sanottavana. Sekä Ryti että Tanner on muuten haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaalle, jolla myös Mannerheim, Paasikivi ja Kekkonen lepäävät.

Tuomioiden mitätöinti on paljon vaikeampi kysymys eikä se koske pelkästään suomalaisia, vaan siihen liittyy laajempia kansainvälisiä juridisia ja poliittisia yhteyksiä. Se merkitsisi irrottautumista useista kansainvälisistä sopimuksista, kuten vuoden 1944 aseleposopimuksesta, vuoden 1945 Lontoon sopimuksesta sekä YK:n yleiskokouksen päätöslauselmista, jotka koskevat rikoksia rauhaa vastaan.

Se merkitsisi myös irrottautumista vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksesta, jossa nimenomaan sitouduttiin kaikkiin tarpeellisiin toimenpiteisiin niiden vangitsemiseksi ja oikeuden eteen saattamiseksi, jotka ovat syyllistyneet sotarikoksiin tai rikoksiin rauhaa tai ihmisyyttä vastaan.

Tässä tapauksessa pitäisi mitätöidä myös Suomen eduskunnan vuonna 1945 hyväksymä laki, mikä puolestaan nostaisi esille kysymyksen niiden vastuusta, jotka olivat lakiasiassa aloitteellisia samoin kuin niiden, jotka hyväksyivät lain. Lisäksi se koskisi myös niitä, jotka panivat kyseisen lain täytäntöön ja julistivat tuomiot.

On syytä muistaa Paasikiven sanat: "Meidän kansamme rakastaa mielenosoitus- ja ulkonäköpolitiikkaa eikä ajattele, mitä todellista reaalista hyötyä toimenpide meille tuottaa. "

Juri Derjabin
..........................................................
Juri Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset

Lehtisen ja Rautkallion kirjan kritiikki
Uusi arvio 60 vuoden takaisesta
Kansakunnan sijaiskärsijät
Kuka: Juri Derjabin
...................................................................

HS julkaisi STT:n masinoimat Suomisyöjä ja KGB-upseeri Juri Derjabin ammattivalehtelijakommentit ilman oikaisua ainoasta sotasyyllisestä eli Sovjet-Ryssästä
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Derjabin+Suomen+oli+pakko+tuomita+sotasyylliset/1101981529101


Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset
Julkaistu 8:34 5.11.2005

Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset Juri Derjabin

Oulu. Venäjän entisen Suomen-suurlähettilään Juri Derjabinin mielestä Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset vuonna 1946. Sanomalehti Kalevaan lähettämässään artikkelissa Juri Derjabin muistuttaa, että Suomi sitoutui välirauhansopimuksessa rankaisemaan sodasta vastuussa olevia henkilöitä.
Näin hän tyrmää dosentti Hannu Rautkallion ja filosofian tohtori, europarlamentaarikko Lasse Lehtisen väitteet sotasyyllisyysoikeudenkäynnin kotikutoisuudesta.

"Liittoutuneiden valvontakomission puheenjohtaja Andrei Zhdanov korosti, että komissio olisi voinut ottaa asian omiinkin käsiinsä, mutta halusi Suomen edun takia uskoa sen suomalaisten hoidettavaksi", Derjabin kirjoittaa lauantain Kalevassa.
Hän arvelee Stalinin vaikuttaneen siihen, ettei marsalkka Mannerheim joutunut oikeuteen. Näin siitä huolimatta, että Mannerheim määritteli Derjabinin mukaan Suomen Saksan rinnalla käymän sodan perustavoitteet.
"Niihin kuului Suomen talvisodassa Neuvostoliitolle menettämien alueiden palautuksen lisäksi osallistuminen hyökkäykseen Leningradia vastaan sekä Neuvosto-Karjalan huomattavan osan valtaaminen", Derjabin toteaa.

Hänen mielestään sotasyyllisinä tuomituille voisi antaa anteeksi, mutta heidän tuomioidensa mitätöinti olisi kuitenkin paljon vaikeampi kysymys. Se kun merkitsisi Derjabinin mukaan irrottautumista monista kansainvälisistä sopimuksista, muun muassa vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksesta.

Juri Derjabin tunnettiin aikanaan Suomessa myös nimimerkillä Juri Komissarov.

STT
..........................................................................................................................................................

Kertomatta on jäänyt ... mistä muusta tämä Juri Derjabin tunnettiin Suomessa ollessaan.
Asioihin on tulossa lisävalaistusta: ) Petsamo, Salla, Kuusamo, Karjala, Suomenlahden saaret teitä ei unohdeta, vaikka naapurimme likakaivosta ammennettaisiin vaikka mitä ryssänpaskaa Juri Derjabinin paskamontusta ( KGB:n perinteen jatkajasta ).

Thursday, November 03, 2005

Me olemme kumarrelleet vuodesta 1944 saakka naamamme omaan perseeseen saakka. Nyt olisi muutoksen aika ryhdistäytykäämme katse eteenpäin -> Arto Lahti

Me olemme kumarrelleet vuodesta 1944 saakka naamamme omaan perseeseen saakka. Nyt olisi muutoksen aika ryhdistäytykäämme katse eteenpäin -> Arto Lahti esittelyvuorossa kansakuntamme ritari Galahad ja Lancelot samassa persoonassa

Tavoitteena on 07.12.2005 mennessä saavuttaa tarvittava 20 000 kortin raja, joka oikeuttaa presidentti-ehdokkaaksi

Iloitkaamme Herrassa - Ryssäläiset luteemme kuten eräs greenpiss ketjupolttaja kuoli ja isänmaallisia ehdokkaita kuten Arto Lahti tulossa tilalle valtiolaivan ruoriin ja valtioneuvostoa ohjaamaan oikeaan suuntaan monissa kansakunnallemme tärkeissä asioissa

Jopa Helsingin Sanomissa muutoksen tuulia - Olemme päättäneet antaa tukeamme muillekkin kuin lipukielisille KGB-koulituille maanpettureillemme

Esittelyvuorossa Arto Lahti - ehdottomasti parasta A-lk:aa toisin kuin nämä neuvostohenkiset muut ehdokkaat. ... ja tämä tarina on tosi


Kansakuntamme kohtalonhetket irrottautua suomettuneisuudesta ja Suomen taudista on nyt - Olisi pitänyt olla jo kauan sitten: Arto Lahti presidentiksi

Tavoitteena on 07.12.2005 mennessä saavuttaa 20 000 kortin raja, joka oikeuttaa presidentti-ehdokkaaksi




Ryssälän duuma on saamassa sotarikollisen ja miehittäjämme presidentti Vlamir Putinin tavoin toisenlaisia viestejä Suomesta kuin tähän asti, kun presidentti Arto Lahti ottaa aluepalautusasiamme esiin



Arto Lahti saanut kasaan jo puolet kannattajakorteista

Tervetuloa auttamaan Arto Lahti ehdokkaaksi eli kaikki mukaan antamaan tukea jotta saadaan asioita esiin, eikä tyydytä Maybe I don`t know - vastauksiin

Tarkennuksia näin presidentivaalien alla ja hakaristikeskustelujen ohella

Suomi-neidosta ja sen tarpeista on kysymys http://suomi-neito.blogspot.com/


Satunnaisia aktivisteja tarvitaan aina oli sitten kyseessä Bobrikovin teilaaminen tai hyvän miehen esiinnostaminen ryssäläisen KGB:n koirakoulun käyneiden hevonvitun humpan keskelta:)

Ystävällisesti pro Arto Lahti http://presidentinvaalit.blogspot.com/

Seppo Lehto Tampere
http://seppolehto.blogspot.com/
Tarkennuksia näin presidentivaalien alla ja hakaristikeskustelujen ohella

Suomi-neidosta ja sen tarpeista on kysymys http://suomi-neito.blogspot.com/

Satunnaisia aktivisteja tarvitaan aina oli sitten kyseessä Bobrikovin teilaaminen tai hyvän miehen esiinnostaminen ryssäläisen KGB:n koirakoulun käyneiden hevonvitun humpan keskelta:)

Ystävällisesti pro Arto Lahti http://presidentinvaalit.blogspot.com/

Seppo Lehto Tampere

http://vladimirputini.blogspot.com/


02.11.2005

ProKarelia http://www.prokarelia.net & http://prokarelia.blogspot.com/

PROF. LAHTI: YLI 10 000 KORTTIA KERÄTTY!

Professori Arto Lahti Presidentiksi –kansanliike on 01.11.05 saavuttanut merkittävän virstanpylvään, 10 000 kannattajakortin raja on rikottu. Määrä on lähes kokonaisuudessaan kerätty syys-lokakuussa. Tavoitteena on 07.12.2005 mennessä saavuttaa 20 000 kortin raja, joka oikeuttaa presidentti-ehdokkaaksi.

Miten tämä tulos on saatu aikaan? – Kovalla työllä ja asteittain laajenevalla yhteistyöllä. Muutaman hengen ydinjoukko on alkanut kasvaa ja asian puolesta puhujia on tullut yhä enemmän. Kuitenkin toistaiseksi ydinjoukko kerää edelleen valtaosan korteista. Se vaatii paljon kontakteja. Itse olen keskustellut yli 10 000 ihmisen kanssa viimeisten kuukausien aikana, kertoo professori Arto Lahti.

Miksi hyvin toimeentuleva professori lähtee tällaiseen yksityiseen taisteluun suurien puolueiden jyrän varjossa? – Olen kiertänyt pari kuukautta lähes joka ilta puhumassa tavallisten ihmisten kanssa ja havainnut, että äänestäjillä on paljon todellisia ongelmia. Sitä ennen olen 15 vuoden ajan perehtynyt lama-yrittäjien asemaan. Olen tavannut eläkeläisiä, syrjäytyneitä ihmisiä ja entisiä yrittäjiä, joilla ei ole varaa kunnolla ostaa edes ruokaa.

- Tämä on yksi seuraus puoluelaista. Puolueet saavat ruhtinaallisen puoluetuen veronmaksajien varoista, jonka avulla ne voivat parantaa asemaansa. Äänestäjiä harhautetaan epäolennaisella, koska todellisista ongelmista ei uskalleta puhua. Eiväthän ongelmat myy, toteaa liiketoiminnan ammattilainen.

- Minimitoimeentulon lisäksi lähes kaikista suurista asiakysymyksistä vaietaan. Oletteko te kuulleet Halosen, Vanhasen tai Niinistön puhuvan Suomea uhkaavasta kriisistä, Karjalan palauttamisesta tai ns. sotasyyllisten tuomioiden purkamisesta ja sitä kautta Suomen sotasyyllisyyden lopettamisesta? Entä Saimaan kanavan palauttamisesta, sehän on suomalaista maata, kysyy professori.

Yrittäjyyden professori Arto Lahti on perehtynyt mm. Karjalan palautuksen taloudellisiin vaikutuksiin ja pitää niitä sekä Suomen että Venäjän osalta erinomaisina. – Palautus voi olla vuosituhannen paras investointi, sanoo Lahti. – Kaiken lisäksi palautus on poliittisesti megaluokan positiivinen tapaus, jolla tulee olemaan arvaamattoman paljon myönteisiä seurauksia.

Miten loput kortit aiotaan saada, kampanjapäällikkö Tomi Riihimäki? – Olemme ylittäneet puolivälin ja meillä on vähän yli kuukausi aikaa kerätä loput kortit. Ydinjoukon on vielä painettava samaa tahtia kuin lokakuussa. Uskon, että saamme vetoapua kansalaisilta. Yhä useampi on oivaltanut, että Arto Lahdesta on tulossa ainoa ehdokas näissä vaaleissa, joka ei ole sitoutunut puolueisiin, vaan on kerännyt valtakirjansa suoraan kansalaisilta. Hän myös ajaa todellisen demokratian lisäämistä ja kansalaisten etuja, ei puolueiden, painottaa Riihimäki.

Arto Lahti ja Tomi Riihimäki toivovat, että mahdollisimman moni äänestäjä kävisi nettisivuilla www.artolahti.com ja tulostaisi sieltä kannattajakortin, täyttäisi ja allekirjoittaisi sen ja palauttaisi. - Kortin täyttäminen ei sido äänestämään, mutta se lisää demokratiaa. Sen avulla saamme meille kansalaisille tärkeitä asioita yhteiseen keskusteluun, painottaa professori Arto Lahti.

Arvoisat kansalaiset - Yhdyttekö oheisiin väitteisiin;)?
http://putinvladimir.blogspot.com/ ; )

Presidentillisiä linkkejä:

1) Arto Lahti presidentiksi 2006 http://presidentinvaalit2006.blogspot.com/

2) Tarja Halosen taustoista ja ristiriidasta aluepalautustoiveidemme kanssa: http://totuushalosesta.blogspot.com/

3)Presidentinvaaleissa 2006 suomettuneisuus nurin ja kansakunnan edut esille aluepalautuksin

4)http://presidentivaalit.blogspot.com/
Presidentinvaalien alla on aistittavissa erilaisten pipertäjien epätoivoiset jarrutukset niin Nato- kuin aluepalautusasioissamme

5) Nuorison ja liikkeenjohdollinen näkemys Tarja Halosen KGB:n koulimasta nöyristelyjohtajuudesta julkaistu jopa aasivertauksena talouselämän lehdissä

Kansanliikkeiden näkemyksiä Tarja Halosen ja Matti Vanhasen johtamasta johtajattomuudesta:

1) Tarton rauhasta 14.10.1920 ensimmäisestä raja- ja valtiosopimuksestamme 85 v
2) Suur-Suomalaisia ajatuksia
3) Moskovan keskushallinnon eli Neuvostoliiton ja Venäjän Federaation kansanmurhien ja sotarikosten korvaus- ja totuusyhdistys r.y.
http://suursuomalaisuudesta.blogspot.com/ & http://www.kavkaz.fi
4) Puolesta Isänmaan http://prokarelia.blogspot.com/
5) Olympiavoittaja Matti Nykänen omalla tyylillään aluepalautustemme puolesta


Suojelupoliisi- ja sellaisiksi luokiteltujen lausumia aluepalautustemme tiimoilta:


1) Seppo Nevala, sitkeä aluepalautusten vastustaja, ilmeinen Stasi-listasta johtuva ryssäläinen perinne
2) Suojelupoliisista humoristisen kannustavia kommentteja
3) Suojelupoliisilta kauan odotettuja kommentteja

Annetaan nyt sitten näille Tehtaankatu 1:n vähäpätöisillekin edustajille puheenvuoro, jos ette satu muistamaan meriittejään:

1) Meinasi unohtua ihan toivottomiin tapauksiin kuuluva KGB:n koulima Matti Vanhanen lysenkolaisen sosiobiologi Tatu Vanhasen poika, mutta pannaan nyt siitäkin linkki tähän kilauteltavaksi, jos joku vielä talikkokomuja tosissaan ajattelee kansakuntaamme edustamassa. ... vai mitä olette mieltä:)?
2)Timo Soini on kaupunkien hölmöä köyhälistöä huijaava Brutus, joka nuoleskelee sinne sun tänne mitä ihrankasvatukseltaan kerkiää. Timo Soinilla ja pyrkimyksillään ei juuri karvan eroa Matti Vanhasen suoranaiseen KGB-kastiin eli Tehtaankadun talikkokomuihin. Timo Soini on suoraan ö-luokkaan kuuluva smp-läinen kuraportaan ryssäläinen kusisukka. Timo Soini edustaa talikkokomujen ( Maalaisliitto 1966 ) puolueesta irtaantuneine äärikommunistisine pikkusieluineen vain pelkoa, kuten muutkin ns. virallista puoluetukea saavat KGB:n koulimat pikkusielut ja Ryssää palvovat sieluttomat tahot

Huomio:
Mutta ennenkaikkea muistakaa tukea hyvää miestä http://presidentinvaalit.blogspot.com Arto Lahtea ja kansakuntamme kokonaisetua

Thursday, October 20, 2005

Supon Helsingin edustajan ja poliisien mielenosoituksemme rajoittaminen 2.8.2005 Putinin Suomen Joutsenella aikaan tutkintaan

Supon Helsingin edustajan ja poliisien mielenosoituksemme rajoittaminen 2.8.2005 Putinin Suomen Joutsenella aikaan tutkintaan

Poliisin ja Supon perusoikeuksien loukkaukset 2.8.2005 Suomen Joutsenella olleen laillisen mielenosoituksen estämisestä ja rajoittamisesta tutkintaan

Ohessa alustava uusinnettu kuva- ja saatesanoilla varustettu tutkintailmoitus 2.8.2005 perusoikeuksien loukkaamisestamme tutkintailmoitusta vauhdittaaksemme


Viranomaisten: Poliisin ja Supon perusoikeuksien loukkaukset 2.8.2005 Suomen Joutsenella olleen mielenosoituksen estämisestä ja rajoittamisesta tutkintaan

Viranomaisten perusoikeuksien loukkaukset ansaitsevat kaiken mahdollisen julkisuudet etteivät toistu = Ennaltaehkäisevyyden nimissä : Viimeisin tutkintapyyntöni perusoikeuksien loukkauksesta mielenosoituksen yhteydessä

http://occupiedterritoriesback.blogspot.com/



Tampereen, Turun, Helsingin poliisin ja Supon Hkin edustajat vastuuseen siltä osin kuin toimineet perusoikeuksien vastaisesti


Supon Hkin edustaja poistumassa käskytyksensä jälkeen. Käsky oli ettei saa laulaa, eikä ääntä korottaa yli puheäänen. Tämäkö on mielenosoitusoikeusoikeutta ja ilmaisunvapautta tavarakonttien takana 200-300 metrin päässä? Toteutuuko perusoikeudet?


http://rikosilmoitus.blogspot.com/
http://lehtoseppo.blogspot.com/

Spasiba maja ruski tavaris;) Suomelta ryöstetyssä Tehtaankadulla olevan Venäjän federaation miehittäjä-Ryssän edustuston ja siellä majailevia miehittäjä-Ryssän KGB-koulutettuja loisia unohtamatta, saati kätyreitään keskuudessamme eri viranomaisissa, jopa poliisissa ja syyttäjissä.


Suomalaisuus ei voi olla yksipuolista vaikenemista miehittäjä-Ryssästä ja sen sotarikoksista ja alistustumista pelkäksi miehittäjä-Ryssän lypsylehmäksi?

Voisimmeko pikkuhiljaa ryhdistäytyä oikeutetuilla vaatimuksilla kansankunnan ylintä johtoa myöden?

2.8.2005 viimeksi kansakuntamme puolesta nenäkkäin miehittäjä-Ryssän Tehtaankadun KGB-koulutetuille diplomaateille esitetyt aluevaatimuksemme urheilullisesti, joista nuorempi ryssä pillastui kuin vauhko hevonen, mutta onneksi oli aita ryssien varalta ja poliiseja paikalla:)


Seppo Lehto Tampere

Kansakuntamme valontuoja ja miehitettyjen alueiden palauttaja, miksi et sinäkin?

Paskokaamme Jukka Turkan Jumalaisen näytelmän tyylisesti tästälähin kaikille miehittäjä-Ryssän vaatimuksille kuten he ovat paskoneet alueillemme ja Suomenlahteen ja saaneet vielä Suomen, Ruotsin ja EU:n rahoituksen saasteidensa siivoamiseen. Eiköhän mainostamansa rikas valtio kykene omista jätteistään huolehtimaan?

Embassy of Russia in Helsinki, Finland

Address:Tehtaankatu 1 b, 00140 Helsinki, Suomi
Phone:+ 358 9 661 877, + 358 9 60 70 50
Telex:(57) 125577 SOVKO SF
Fax:+358 9 661-006
E-mail:rusembassy@co.inet.fi

Thursday, October 13, 2005

Yhteinen lyhyen aikavälin maalimme: Arto Lahti presidentiksi - loppu vaikenemisille ja eläköön ihmisoikeutemme

AJANKOHTAISTA

Suomi tarvitsee suunnannäyttäjän.
Professori Arto Lahti osaa ja uskaltaa!

Kampanjan ensimmäinen tavoite on 20 000 kannatuskortin saaminen.

Tue kampanjaa, allekirjoita kannatuskortti. Se lisää demokratiaa, mutta ei velvoita äänestämään.

KANNATTAJAKORTTI - Word
KANNATTAJAKORTTI - PDF

Kannattajakortin palautusosoite (huom. kortti on lähetettävä allekirjoitettuna, esim. faksi ei kelpaa). Jos tulostat kortin netistä, lähetä se A4-kokoisena.
c/o Ågren, Vaanilantie 4 08500 LOHJA

Ota yhteyttä!

Kampanjapäällikkö Tomi Riihimäki
Email, 040 545 7000

Kenttäpäällikkö Harri Pasanen
Email, 040 810 2040

Tukijatiedotteet:

Tiedote 30.09.05

Tiedote 28.09.05

Tiedote 27.09.05

Tiedote 29.08.05

Tule kampanjaan aktiiviseksi tukijaksi. Täytä lomake. Tilaa Flyer


ARTO LAHTI PRESIDENTIKSI!

”Kukaan ei voi pakottaa minua olemaan onnellinen hänen tavallaan, vaan jokainen etsiköön oman tiensä onneen, kunhan ei loukkaa toisten vapautta” (Immanuel Kant 1724-1804).

Keskeiset teema-aiheet: [Huom. päivitä selaimesi]

1 Pienen ja keskisuuren yritystoiminnan edellytykset

2 Ihmisyys ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen

3 Karjalan palautus ja muut ns. suomalaiset kipupisteet

4 Ylivelkaantuneiden aseman korjaaminen

5 Naisten ja lasten oikeuksien turvaaminen

6 Suomen turvallisuusvajeen poistaminen

Kannattajakortit [Huom. päivitä selaimesi]




Tavoite 07.12.05 mennessä: 20 000 kpl
Saavutettu 11.10.05 mennessä: 5 635 kpl
Saavutettu prosentteina: 28.2 %


Kerääjät tavattavissa yleensä: Itäkeskuksessa klo 10 - 13, Helsingin rautatieasemalla klo 14 - 19 ja Isossa Omenassa mahdollisuuksien mukaan klo 14 - 18.

Tervetuloa kannattajakortteja keräämään tai allekirjoittamaan tai vaikka keräystä seuraamaan!



Copyright 2005 © www.artolahti.com
Made by: Nonstop Up-date 09.10.05

TARTON RAUHA 85 VUOTTA - Suomen ja miehittäjä-Ryssän ensimmäinen valtiosopimus


10.10.2005
ProKarelia

TARTON RAUHA 85 VUOTTA

Suomi ja Neuvosto-Venäjä solmivat itsenäisen Suomen ensimmäisen rauhansopimuksen Viron Tartossa 14.10.1920. Sopimuksessa määritettiin Suomen ja Venäjän välinen raja. Sen mukaan Suomeen kuuluivat myös Petsamo, Salla, Kuusamo, Laatokan Karjala, Karjalan Kannas ja ns. Suomenlahden ulappasaaret.

Nämä nykyään miehitettyinä olevat alueemme Neuvostoliitto miehitti ja ryösti Suomelta Pariisin rauhan- ja miehityssopimuksessa 1947. Neuvostoliiton seuraajavaltio Venäjä pitää näitä Suomelle kuuluvia alueita edelleen hallussaan ja miehitettyinä.

Tarton rauha ry järjestää Tarton rauhan 85-vuotispäivän kunniaksi perinteisen tilaisuuden:

Lauantaina 15.10.05 klo 13:00
Balder-sali, Aleksanterinkatu 12, Helsinki

Tervetuloa: tohtori Valto Peiponen
Laulua: Karjalan satakieli Raita Karpo
Juhlapuhe: professori Arto Lahti
Puhe rauhasta: Mirjami Kondelin
Loppusanat: dosentti Martti Siirala
Yleisökeskustelu

Tilaisuudessa on kahvitarjoilu sekä kirja- ja tuotemyyntiä. Tilaisuuden yhteistyökumppaneina toimivat Aluepalautus ry, ProKarelia ja Karelia Klubi ry.

Juhlassa on tarkoitus hyväksyä Suomen valtiojohdolle lähetettäväksi kirjallinen Tarton rauhan päivä kansalliseksi liputuspäiväksi –ehdotus. Ehdotuksen, jonka Tarton rauha ry ja tilaisuuden yhteistyökumppanit ovat hyväksyneet, on luettavissa tämän tiedotteen lopussa.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tarton rauha ry:n puolesta varapuheenjohtaja Valto Peiponen toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleeksi tilaisuuteen.

Lisätiedot:
Tarton rauha ry
Valto Peiponen

++ Esitys Valtioneuvostolle ++

Sisäasiainministeriö
Pl 26
00023 VALTIONEUVOSTO


TARTON RAUHAN PÄIVÄ KANSALLISEKSI LIPUTUSPÄIVÄKSI

Itsenäisen Suomen lailliset rajat vahvistettiin 14. lokakuuta 1920 Viron Tartossa. Kansainliitto vahvisti sopimuksen samana vuonna, mitä voidaan pitää kansainvälisen yhteisön antamana Suomen syntymätodistuksena. Tämän Suomelle erittäin tärkeän sopimuksen allekirjoituspäivää on pidettävä valtiollisena ja kansallisena merkkipäivänä.

Tärkeitä merkkipäiviä juhlitaan ja niille liputetaan. Sotien jälkeen ei Suomessa ole Tarton rauhan päivää tiettävästi koskaan virallisesti vietetty, eikä sitä ole liputettu. Tämä on yksi piirre kollektiivisesta omien kansallisten arvojemme ja oikeuksiemme kieltämisestä suuren naapu-rimme pelossa.

Tarton rauha ry on traditionaaliseksi muodostuneen ns. Balderin salin tilaisuuden yhteydessä liputtanut jo kymmenisen vuotta Tarton rauhan kunniaksi.

Vuoden 2005 Tarton rauhan tilaisuuden osanottajat sekä allekirjoittaneet kansalaisjärjestöt esittävät kunnioittavasti, että Tarton rauhan päivä eli lokakuun neljästoista päivä julistetaan maamme viralliseksi liputuspäiväksi.

Tämä esitys on historiallinen velvollisuutemme edellisiä sukupolvia ja isänmaatamme kohtaan. Tällä hetkellä maamme rajat eivät noudata Tarton rauhan sopimusta, vaan hyökkääjävaltion, Neuvostoliiton, väkivaltaista ja siten laitonta sanelusopimusta. Tällaista ei itsenäiseksi oikeus- ja sivistysvaltioksi itseään kutsuva isänmaamme voi hyväksyä.

Suomi voi osoittaa olevansa itsenäinen oikeus- ja sivistysvaltio vahvistamalla, ettemme hyväksy itseemme kohdistuvaa väkivaltaa ja vääryyttä. Tarton rauhan päivän juhlistaminen yleisenä liputuspäivänä on yksi osoitus tahdostamme.


Tarton rauhan 85-vuotistilaisuuden osanottajat
Balder-salissa Helsingissä sekä kansalaisjärjestöt:

Tarton rauha ry, Freden i Dorpat rf
Aluepalautus ry
Karelia Klubi ry
ProKarelia


Ehdotuksen tekijöiden puolesta vakuudeksi:

Helsingissä 15. lokakuuta 2005

Tarton rauha ry


Marja Johansson
puheenjohtaja

Martti Siirala
kunniapuheenjohtaja

In russia some information, too - Be happy my dear friends in Russia

In russia some information, too - Be happy my dear friends in Russia












У финского и чеченского народов одно общее дело: народное самоуправление и, притом, положить конец также и частичной оккупации наших исконных территорий. Преступный издревле сосед, русский-оккупант, является общностью судеб наших народов. Границы наших стран разрезаны сталинским диктатом. Финский народ, десятилетия тому назад, отразил и нападение pyсских, и их стремление к геноциду и оккупации, направленным против нас. Народ Чеченской Республики Ичкерия страдает в текущий момент
от оккупации своей страны, завершающейся войсками РФ. Равно как финская национальность оказалась, когда-то, вполне достаточной причиной приговора к ссылке на сталинские лагеря смерти, таким же образом и теперь убивают чеченских граждан на путинских лагерях. Вместе мы в силах отбивать и исправлять преступных действий мерзкого оккупанта.



Наши цели, принятые отдельным заявлением Министерства иностранных дел:

Наименование общества:
Общество правды и требующего возмещений по военным преступлениям и геноциду, вызванным центральной администрацией московского Кремля либо Союзом Советских Социалистических Республик или Российской Федерацией (рег.общ.)

Из параграфа номер 2 устава следует: цель и деятельность:

1.Мы требуем выдачи известных и опознанных советских партизанов и доставки их как подозреваемых в Финляндию с целью усмотрения и присуждения их из-за участия в военных преступлениях против Финляндии и ее граждан.
2.Мы требуем возврата со всеми капиталовложениями и законными процентами похищённых Союзом Советских Социалистических Республик т.н. репараций или награбленного добра и к тому же непосредственной передачи оккупирован-ных наших территорий, а одновременно обновления ратификации Тартусского мирного договора от 14.10.1920 со всеми его статьями.
3.Мы требуем от представителей администрации Кремля создания полномерных фондов военных возмещений, как сделали ФРГ и Австрия за их меры Второй Мировой войны.
4.Мы требуем ответственных лиц администрации московского Кремля, как например Владимира Путина, на осуждение в Гаагском Международном суде за геноцид чеченского народа во время 1994-1996 и опять с 1999 года за вновь начатый геноцид и притом за массавое уничтожение там, на таких же основаниях как обходятся с Слободой Милосевичем с его штабом. Мы ссылаемся в связи с этим на высказывания Елены Боннера в статье Тимо Хямяляйнена «Искоса», обнародованные в газете Хельсингин Саномат (1.3.2001 стр. Б7) под заглавием «Елена Боннер и демократия России»: «Эти две чеченских войны и действительный геноцид чеченского народа обречены на позор и гибель новой России». По возможностям надо Чечне гарантировать принадлежащие к ней ее национальные границы по тому, как они оформировались перед сталинскими гнусными преступлениями и этническими изгнаниями в сороковых годах 20-го столетия. К тому же мы требует от теперешней администрации Кремля возмещений за тогдашние преступ-ления прав человека по меньшей мере в таком же масштабе, как ФРГ уплатила для объектов, подвергшихся преследованию, и для их родственников.
5.Внешние денежные фонды и вложения, владельцем которых является Кремль, надо заморозить, пока не заключен юридически действительный документ о фондах возмещений для разных национальностей по соответственному закону, как сделано например в 1999 году для каторжников, работающих на Третье Рейх. Наследники Советской России никому пока ничто не возмещали за свои военные преступления и оккупации, а, наоборот, решили продолжать состав их преступлений в Чеченской Республике Ичкерия.
6.Сохранение традиций культуры для будущих поколений в целой Финляндии, как и на других объектах с народами, претерпев-шими преступления Кремля, не одобряя преступлений велико-руссов и ленинизма-сталинизма.

Ссылки:
Заявление Министерства иностранных дел: ХЕЛЬ 1011-13
Регистрационный номер общества: 188.193